Se alkoi hyvin pienestä. Ehkä muutamalla koulun lissulla oli musta tai pinkki pipo, jossa luki että svea.
Siinä rupesi miettimään, että onhan se ookoo olla suomenruotsalainen, mutta pitääkö sitä nyt jo pipossakin mainostaa?
Siitä muutaman viikon kuluttua svea pipoja alkoi olla jo joka kolmannen lacosteäijän päässä ja konsultoin asiaa ystäviltäni, että mitä iesusta tämä svea-villitys on. Kallis muotimerkki kuulemma.
Tänään sitten seikkailin Jim&Jillillä ja silmiini osui keltainen Svea pipo. Ihan uteliaisuuttani katsoin hintalappua...
Kuka hemmetti maksaa yli 20euroa jostain muotipiposta, joka on kaiken lisäksi RUMA?!
En sano, että itse olisin mikään penninvenyttäjä, mutta sillä rahalla saan itse viikon ruuat ja vielä jää ylikin...
Siinä rupesi sitten mietityttämään, että millainen käsitys kersoilla on rahasta tai että millainen käsitys kersojen vanhemmilla on muksujen rahankulutuksesta? En tarkoita kuulostaa omalta mummaltani, mutta en minä ole ikinä saanut vanhemmiltani määrättömästi rahaa shoppailuun.
Muutenkin alkaa jo naurattaa, kun itse leikin jollain parinkymmenen markan tamagotchilla muksuna ja nykyään lapsi ei voi saada kavereita koulussa ilman iPodia, Nokian kosketusnäytöllistä puhelinta (auta armias, jos ekaluokkalaisella ei ole kännykkää... sitä kiusaamisen määrää) ja muita härveleitä. Tunnen myötähäpeää lasten vanhempien puolesta ja tulen tuntemaan myötäsääliä, kun näiden muksujen pitäisi joskus pärjätä omillaan julmassa maailmassa.
Murh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti