Mulle tulee suuria ärsyynnyspuuskia, kun nuoret rokkarit/punkkarit/metallistit tai ketkä vaan pukeutumispellet jankuttaa katu-uskottavuudesta itselleen tai toisilleen tai viattomille ohikulkijoille.
80-luvulla rokkareilla oli rikkinäiset farkut, sotkuinen tukka ja levinneet meikit, koska ne ei ihan aikuisten oikeasti välittänyt ulkonäöstään. Tai kyllähän ne ulkonäöstään välitti, mutta ei samalla tavalla kuin nykyään. Jos farkut repes, ei ollu varaa ostaa uusia. Sen sijaan ostettiin musiikkia ja soittimia. Rokkarit ja punkkarit ja muut oli ihan aikuisten ja vanhusten oikeesti pelottavaa sakkia joskus kauan sitten, koska säännöt ei oikeastaan pätenyt niin paljon. Ja jos päti, niin niitä rikottiin. Sitte oltiin kovia kolleja, kun poliisit tuli vähän ahdistelemaan ja ehkä jouduttiin yöksi putkaan. Vau.
Ja onhan se niinkin, että mitä vähemmän sitä piittaa omasta katu-uskottavuudestaan tai ylipäänsä koko sanasta, sitä katu-uskottavampi sitä on. Esim. 50v mies, jolla on arpi naamassa, kunnon sänki, likaset ja roskiksesta revityt vaatteet ja harhainen katse on todella pelottava ilmestys pimeällä kujalla yöllä. Vaikka sillä ei ole yhtäkään pääkalloa vaatteissaan, ei mustaa kynsilakkaa, ei facebook kuvia, joissa se poseeraa kaljapullon kanssa... Koska kaikki, ketkä sen näkee, tietää että siinä on pelottava äijä, josta takuulla kannattaa pysyä kaukana. Se ei oikeesti välitä. (okei oli vähän ennakkoluuloinen vertaus, mutta mä kärjistelen aina :D )
Sitte tullaan tähän nykyajan nuorisoon, jotka ihannoi kaikkia 70-80 -lukujen rokkareita ja punkkareita. Nuorisoon, joka vain toivoo, että jonain päivänä joku ihannois niitä samalla tavalla. Miten?
Siinä mennään Seppälään suurella "rock-possella" ostamaan valmiiksi revittyjä farkkuja (jos ne ei ole valmiiksi revityt, ne pitää repiä yksin kotona ja väittää, että repes vahingos), mustaa kynsilakkaa, niittivöitä ja pääkallot-paitoja. Kela tai isi todennäköisesti rahoittaa. Tai sitten nämä muksut on töissä jossain leffateatterilla, jotta ne voi syventää niiden teinitragediaa. "Mä kulutan mun viimeset työl ansaitsemat rahat bissee ja kledjuihi." Mitä vittua? Miksi helvetissä sä pukeudut niinku rokkari/punkkari, jos sä et osaa soittaa edes nokkahuilulla enää? Ja auta armias, jos porukasta löytyy joku, joka osaa vähän kepitellä. Sehän on koko porukan kingi.
Ja sit nämä nuoret kulkee ympäriinsä mainostamassa, että ne ei välitä, ne on omia itsejään, ne haluaa vain ilmaista itseään sellaisina kun ne on ja vittuun valtiovalta jne. Mutta jos joku muksu kokeilis joskus laittaa ns. "normaalit" kuteet päällensä. Siistit anoppilaan varatut vaatteet, ei meikkiä, ehkä joku nomination koru... Sille naurettais siinä porukassa. Ja jos tämä muksu ei nauraisi myös itse itselleen, sitä syrjittäis. Ja sekin vielä, että kaikki vastustaa kovaan ääneen valtiota, koska se on muotia. Mutta kela ja sossuhan nämä niidenkin imagon nostatukset maksaa.
Ja sitte tullaan siihen, että kovasti ollaan rikkomassa sääntöjä. Ne raukat pienet keksii itselleen ensin rankat katunimet. Markukset ja Annelit onkin Mondei ja Azzui ja sit mennään yhdessä kaupungille (yhdeksän jälkeen kun on jo pimeetä. niinku vamppyyritki kulkee aina pimees) ja potkitaan roskiksia, pidetään möykkää ja leikitään kovia. Sit tulee poliisit paikalle ja kaikki tutisee. Paitsi se yks kova jätkä, joka lopulta viedään yöksi kamarille. Ja sit seuraavat 10vuotta se on kaikista kovin jätkä, ku se on ollu poses. YHDEN YÖN! Koska se oli kännissä eikä osannu pitää leipäläpeensä kiinni.
Onpas pitkä avautuminen muuten.
Pointti on se, että katu-uskottavuus ei synny yhdessä yössä. Se ei synny rahalla, eikä kovilla kalajutuilla. Saatika omien idolien kopioimisella. Mun mielestä sellaset kersat on pohjasakkaa (ja kyllä, vaikkahan olisitvat 20v.+ niin ne on silti kersoja, jos kuvittelevat, että niiden rooli menee läpi) ja niitä sais nöyryyttää oikein kunnolla joskus.
10.10.2011
14.8.2011
Raakaa idiotismia.
Tjaa-a... Vaikka idiotismia on esiintynytkin koko kesän ajan, jostain syystä blogin pitäminen on jäänyt vähän vähemmälle. Nyt on taas koko vuosi aikaa nipottaa kaikesta enemmän tai vähemmän turhasta ja ajattelin aloittaa maailmankaikkeuden turhimmalla aiheella: meikkivoiteet ja ylipäätään koko meikkaaminen.
Selvitetään nyt aluksi se, että itse pidän meikkaamista aika lailla turhana asiana. Jotkut tekee sitä huvikseen, samalla tavalla kuin jotkut tykkää maalata öljyväreillä maisemakuvia kankaalle, niin jotkut tykkää pakkeloida naamaansa naaman näköiseksi. Mun meikkitarvikkeet mahtuu aika hyvin taskunpohjalle pyörimään, jos tarvetta kerran viikossa tulee, mutta meikkivoide on sellainen asia, jota en jaksa ymmärtää.
Joojoo, pitää olla pohjustus, koska eihän se pakkeli muuten naamassa pysy ja näin päin pois, mutta onko se sen arvoista? Itse en ymmärrä meikeistä hönkäsen pöläystä, mutta jopa minä olen huomannut, että noin 3/4 naisista ei osaa koko tököttiä edes käyttää. Ensinnäkin se levitys. Miksi sitä ei hemmetti vieköön osata levittää tasaisesti ja tarpeeksi pitkälle? Juttelin tässä eräänä päivänä työkaverini kanssa, enkä edes muista mitä keskustelu koski, koska tuijotin vain koko ajan sitä yhtä häiritsevää meikkivoiderajaa siellä kaulan tietämillä. Ja niitä aivan kauheita epätasaisuuksia. Siitä en kyllä tiedä, että johtuuko epätasaisen näköinen lopputulos siitä, ettei osata käyttää aurinkopuuteriakaan oikein, vai onko vain paskat mömmöt purkeissa...
Ja sitten se naisten iänikuinen luulosairaus. "Mulle sopii vähän tummempi sävy, koska mulla on Etelä-Amerikkalaisia sukujuuria kuudennessa polvessa...." Ja tähän minä sanon että paskat. Kirjaimellisesti. Jos on liian tumma meikkivoide, se näyttää siltä että olisi sitä paskaa naamassa. Ja kun nainen katsoo aamulla loisteputken alla peilistä, että voi että kun on kivan ruskettuneen näköinen, niin luonnonvalossa se automaattisesti näyttää mutakuonolta. Joskus tuntuu siltä, että kaikki naiset haluaa uskoa olevansa spesiaaleja ihonvärinsä suhteen, mutta kyllä se perus suomalainen iho on vaan aika pitkälti kaikilla naisilla, jotka suomea sopertaa. Unohtakaa se eksotiikka.
Ironisinta koko meikkaamisessa ja rasvojen käytössä on se, että jos niitä ei olisi ikinä ruvennut käyttämään, niitä ei todennäköisesti ikinä tulisi tarvitsemaankaan. Voiteisiin jää koukkuun ihan sillä, että iho kuivaa korpuksi, jos ei rasvaa joka toinen tunti. Mutta meikkaamiseen jää koukkuun sillä saralla, että itsetunto hajoaa, jos joku päivä yrittää lähteä ulos ilman meikkiä. Ihmiset saa sen meikatun ensivaikutelman ja tottakai naama näyttää tylsemmältä ilman tehostevärejä. Vähänniinkuin seiskassa on mallien kuvia ilman meikkiä. Nehän näyttää ihan hirveiltä ilman meikkiä, kun on tottunut näkemään ne viimeisen päälle maalattuna. Taivas varjele, jos silikonitissit lähtis pesussa pois...
En ollenkaan ihmettele, miksi tätä maailmaa pyörittää miehet. Naiset ei omasta mielestään näytä ikinä liian hyviltä ollakseen maailman johtajia. Tasa-arvo taitaa kuitenkin olla miesten keksimä ajatus. Sillä ne saa pidettyä naiset kiireisinä, kun miehillä on tärkeämpiä asioita mietittävänään.
Selvitetään nyt aluksi se, että itse pidän meikkaamista aika lailla turhana asiana. Jotkut tekee sitä huvikseen, samalla tavalla kuin jotkut tykkää maalata öljyväreillä maisemakuvia kankaalle, niin jotkut tykkää pakkeloida naamaansa naaman näköiseksi. Mun meikkitarvikkeet mahtuu aika hyvin taskunpohjalle pyörimään, jos tarvetta kerran viikossa tulee, mutta meikkivoide on sellainen asia, jota en jaksa ymmärtää.
Joojoo, pitää olla pohjustus, koska eihän se pakkeli muuten naamassa pysy ja näin päin pois, mutta onko se sen arvoista? Itse en ymmärrä meikeistä hönkäsen pöläystä, mutta jopa minä olen huomannut, että noin 3/4 naisista ei osaa koko tököttiä edes käyttää. Ensinnäkin se levitys. Miksi sitä ei hemmetti vieköön osata levittää tasaisesti ja tarpeeksi pitkälle? Juttelin tässä eräänä päivänä työkaverini kanssa, enkä edes muista mitä keskustelu koski, koska tuijotin vain koko ajan sitä yhtä häiritsevää meikkivoiderajaa siellä kaulan tietämillä. Ja niitä aivan kauheita epätasaisuuksia. Siitä en kyllä tiedä, että johtuuko epätasaisen näköinen lopputulos siitä, ettei osata käyttää aurinkopuuteriakaan oikein, vai onko vain paskat mömmöt purkeissa...
Ja sitten se naisten iänikuinen luulosairaus. "Mulle sopii vähän tummempi sävy, koska mulla on Etelä-Amerikkalaisia sukujuuria kuudennessa polvessa...." Ja tähän minä sanon että paskat. Kirjaimellisesti. Jos on liian tumma meikkivoide, se näyttää siltä että olisi sitä paskaa naamassa. Ja kun nainen katsoo aamulla loisteputken alla peilistä, että voi että kun on kivan ruskettuneen näköinen, niin luonnonvalossa se automaattisesti näyttää mutakuonolta. Joskus tuntuu siltä, että kaikki naiset haluaa uskoa olevansa spesiaaleja ihonvärinsä suhteen, mutta kyllä se perus suomalainen iho on vaan aika pitkälti kaikilla naisilla, jotka suomea sopertaa. Unohtakaa se eksotiikka.
Ironisinta koko meikkaamisessa ja rasvojen käytössä on se, että jos niitä ei olisi ikinä ruvennut käyttämään, niitä ei todennäköisesti ikinä tulisi tarvitsemaankaan. Voiteisiin jää koukkuun ihan sillä, että iho kuivaa korpuksi, jos ei rasvaa joka toinen tunti. Mutta meikkaamiseen jää koukkuun sillä saralla, että itsetunto hajoaa, jos joku päivä yrittää lähteä ulos ilman meikkiä. Ihmiset saa sen meikatun ensivaikutelman ja tottakai naama näyttää tylsemmältä ilman tehostevärejä. Vähänniinkuin seiskassa on mallien kuvia ilman meikkiä. Nehän näyttää ihan hirveiltä ilman meikkiä, kun on tottunut näkemään ne viimeisen päälle maalattuna. Taivas varjele, jos silikonitissit lähtis pesussa pois...
En ollenkaan ihmettele, miksi tätä maailmaa pyörittää miehet. Naiset ei omasta mielestään näytä ikinä liian hyviltä ollakseen maailman johtajia. Tasa-arvo taitaa kuitenkin olla miesten keksimä ajatus. Sillä ne saa pidettyä naiset kiireisinä, kun miehillä on tärkeämpiä asioita mietittävänään.
12.6.2011
Olen sääski.
Sinä olet tappanut veljeni. Ja isäni. Ja äitini. Ja kälyni. Ja enoni. Ja koko sukuni paljain käsin tai kärpäslätkällä. Tästä minä vannon kostoa sinulle ikuisesti.
Inisen ihan vittuuttani juuri siinä korvasi juuressa aina kun yrität keskittyä.
Jos annan sinulle ininältäni hetken rauhan öisin, vietät lopun yötä raapien ihosi verille. Koska MINÄ pistin sinua aiemmin.
Kun ihosi on verillä ja laitat siihen laastarin, pistän sinua juurikin siihen laastarin viereen.
Ja jotta sinä varmasti ymmärtäisit kuinka julma kostoni voi olla, pistän sinua jalkapohjaan. Sieltä on mahdotonta raapia mukavasti.
Raidisi, Offisi ja sääskikierukkasi eivät enää voi pelastaa sinua. Kostonhimoni vie sinut vääjäämättä tuhoosi.
Tunkeudun telttaasi, tunkeudun suuhusi, tunkeudun elämääsi...
*LÄISK*
Saatanan pinniäinen vittuun mun teltasta.
Inisen ihan vittuuttani juuri siinä korvasi juuressa aina kun yrität keskittyä.
Jos annan sinulle ininältäni hetken rauhan öisin, vietät lopun yötä raapien ihosi verille. Koska MINÄ pistin sinua aiemmin.
Kun ihosi on verillä ja laitat siihen laastarin, pistän sinua juurikin siihen laastarin viereen.
Ja jotta sinä varmasti ymmärtäisit kuinka julma kostoni voi olla, pistän sinua jalkapohjaan. Sieltä on mahdotonta raapia mukavasti.
Raidisi, Offisi ja sääskikierukkasi eivät enää voi pelastaa sinua. Kostonhimoni vie sinut vääjäämättä tuhoosi.
Tunkeudun telttaasi, tunkeudun suuhusi, tunkeudun elämääsi...
*LÄISK*
Saatanan pinniäinen vittuun mun teltasta.
26.5.2011
Julkkis-parat...
Yks asia, mikä mua ärsyttää suuresti, on julkkisten kiusaaminen.
Onhan se totta, että suurin osa niistä itse haluaa sinne julkisuuteen ja osa julkkiksista hakemalla hakee niitä skandaaliotsikoita, mutta sitten taas toisaalta... Nekin on vaan ihmisiä.
Näyttelijät, muusikot, poliitikot... Kaikki nämä on vain ihmisiä, jotka on hyviä jollain sellaisella alalla, jolla ei ihan joka heppu menesty. BB-julkkikset ja salarakkaat lasken nimenomaan turhiksi julkkiksiksi, jotka ei osaa mitään muutaku rähjätä kännissä. Ne pitäis kivittää. Mutta se on ihan toinen asia, siitä joskus toiste. Anyway...
Erityisesti ärsyttää tämä ajatus, että julkisuuden henkilöiden pitäisi koko ajan olla valmiudessa palvelemaan fanejaan. Jokaisella on huonoja päiviä. Ja jos joku julkkis kieltäytyy antamasta nimmaria, kävelee kalliilla vip-kortilla jonon ohi baariin tai ärähtää nenäkkäälle paparazzille, niin heti on "julkisuus kihahtanut hattuun". Ja nämä vannoutuneet fanit ja normaalit eräjormat on täysin valmiita tuomitsemaan tämän nurkkaan ahdistetun julkkiksen siltä seisomalta.
Tietenkin tässä tuomitsemisessa auttaa suuresti iltapäivälehdet ja telkkari. Just luin, kuinka
OMG MIKA MYLLYLÄ PAAREILLA VESSASTA SAIRAALAAN!!!
Antoi ymmärtää, että tämä oli tapahtunut jossain ravintolassa ja kuinka myllylä olisi ollut ympäripäissään tms, mutta ei. Normaalilla huoltsikalla ollu asioimassa keskellä kirkasta päivää ja saanu jonku kohtauksen. Ja taas saa kansa tuomita kuinka tuolla lailla pitää juhlia tuon ikäisen miehen...
Sitäpaitsi ei mikakaan enää ole niin suuri juttu ammattinsa puolella. Sitä vaan tykätään pitää julkisuudenhenkilönä, koska sen kommelluksista on sitten hauska lukea ja sitten saa taas tuomita sen ja tuntea itse olevansa parempi ihminen. Typerää. Antakaa sen olla. (leave britney alone!!)
Kun vaan ihmiset oppis vähän miettimään mitä ja ketä tuomitsevat ennenkuin tuomitsevat. Ja kun vaan suurimmatkin fanit oppis, että ehkä ne niiden idolit ei just sunnuntaiaamun krapularuokamättöjonossa jaksa vastailla kysymyksiin tulevista produktioista, kun pitäis niiden kaks ja kolme vuotiaat kersatkin ruokkia siinä sivussa.
Ajattelevaisuus olis jees.
Onhan se totta, että suurin osa niistä itse haluaa sinne julkisuuteen ja osa julkkiksista hakemalla hakee niitä skandaaliotsikoita, mutta sitten taas toisaalta... Nekin on vaan ihmisiä.
Näyttelijät, muusikot, poliitikot... Kaikki nämä on vain ihmisiä, jotka on hyviä jollain sellaisella alalla, jolla ei ihan joka heppu menesty. BB-julkkikset ja salarakkaat lasken nimenomaan turhiksi julkkiksiksi, jotka ei osaa mitään muutaku rähjätä kännissä. Ne pitäis kivittää. Mutta se on ihan toinen asia, siitä joskus toiste. Anyway...
Erityisesti ärsyttää tämä ajatus, että julkisuuden henkilöiden pitäisi koko ajan olla valmiudessa palvelemaan fanejaan. Jokaisella on huonoja päiviä. Ja jos joku julkkis kieltäytyy antamasta nimmaria, kävelee kalliilla vip-kortilla jonon ohi baariin tai ärähtää nenäkkäälle paparazzille, niin heti on "julkisuus kihahtanut hattuun". Ja nämä vannoutuneet fanit ja normaalit eräjormat on täysin valmiita tuomitsemaan tämän nurkkaan ahdistetun julkkiksen siltä seisomalta.
Tietenkin tässä tuomitsemisessa auttaa suuresti iltapäivälehdet ja telkkari. Just luin, kuinka
OMG MIKA MYLLYLÄ PAAREILLA VESSASTA SAIRAALAAN!!!
Antoi ymmärtää, että tämä oli tapahtunut jossain ravintolassa ja kuinka myllylä olisi ollut ympäripäissään tms, mutta ei. Normaalilla huoltsikalla ollu asioimassa keskellä kirkasta päivää ja saanu jonku kohtauksen. Ja taas saa kansa tuomita kuinka tuolla lailla pitää juhlia tuon ikäisen miehen...
Sitäpaitsi ei mikakaan enää ole niin suuri juttu ammattinsa puolella. Sitä vaan tykätään pitää julkisuudenhenkilönä, koska sen kommelluksista on sitten hauska lukea ja sitten saa taas tuomita sen ja tuntea itse olevansa parempi ihminen. Typerää. Antakaa sen olla. (leave britney alone!!)
Kun vaan ihmiset oppis vähän miettimään mitä ja ketä tuomitsevat ennenkuin tuomitsevat. Ja kun vaan suurimmatkin fanit oppis, että ehkä ne niiden idolit ei just sunnuntaiaamun krapularuokamättöjonossa jaksa vastailla kysymyksiin tulevista produktioista, kun pitäis niiden kaks ja kolme vuotiaat kersatkin ruokkia siinä sivussa.
Ajattelevaisuus olis jees.
25.5.2011
Pääsykokelaiden kirjo
Taas se aika nuoren taiteilijan elämässä, kun pitäisi yrittää kouluihin päästä. Pyrin itse siis teatteri-musiikki -aloille ja ajattelin vielä joskus päästäkin kouluun. Joskus. :D Pyrkijöitä sillä alalla on montaa sorttia ja tekee mieli erotella niitä vähän ryhmiin tässä ärtymyksen puuskassa.
1. Kunnon tyttö.
Kunnon tyttö saapuu paikalle avara katseisesti ja reippain askelin. Hänellä on ponihäntä tiukasti takaraivolla, löysät collarit ja joku kiva värikäs paita. Kunnon tytöllä on laukussa vesipullo, todistukset + muut paperit ja myslipatukoita tai hedelmiä. Kunnon tyttö pitää energiaansa yllä käymällä lenkillä, venyttelemällä, harjoittelemalla tai lukemalla todistuksiaan läpi. Kunnon tyttö juttelee ja vastailee kysymyksiin kohteliaasti ja osaa mitä aidoimman kuuloisen pirteän tekonaurun.
2. Stressaaja / vakuuttelija
Stressaajia on kahta sorttia. Hiljaisia kuoreen vetäytyjiä ja höpöttäjiä. Näistä hauskempi on ehdottomasti höpöttäjä, joka analysoi suoritustaan, harjoituksiaan, tuomaristoa, vaatteitaan, koulutustaan, kyseistä koulua, pyrkimistä, kirjallista koetta, eväitään ja kaikkea mikä nyt voi vähänkään vaikuttaa hänen suoritukseensa. Stressaaja höpöttää kenelle tahansa, kuka kuuntelee. "Miten meni? Ooksä ollu jo? Mitä ne sano? Haittaakohan niitä, että mulla ei oo tanssijataustaa? Ei se nyt voi haitata... Ei se voi jäädä siitä kiinni, kyllä ne varmaan näkee että mussa on potentiaalia... Olis niin kiva päästä tähän kouluun. Ja kyllä se nyt on ihan mahdollista, jos kerran 15 otetaan, niin kyllä niiden on joitakin pakko ottaa. Voi onkohan mulla nyt väärät vaatteet? Kun siinä paperissa sanottiin, että pitää pystyä liikkumaan ja mulla on nää kengät vähän risaset... Nomut ei ne nyt voi niin tarkkaan katsoa... Mut mitä jos ne katsoo? Mitä mä sitte teen? Mulla ei oo mitään varasuunnitelmaa, kun mä niin haluaisin tänne. Kyllä musta tuntuu, että mussa on sitä tarvittavaa potentiaalia ja kyllä ne sen varmaan näkee......."
3. Kärttyinen stressaaja
Tämä on stressaajan / vakuuttelijan alalaji, joka ei ole hyväksi yhteishengelle. Aluksi kärttyinen stressaaja höpöttää samaan tapaan kuin normaalikin stressaaja, mutta mitä lähemmäs hänen lautakunta-aikansa tulee, sitä enemmän hän käy tuohtuneemmaksi. "Miks pitää ees olla kirjallinen tehtävä? Eikö ne nyt näe, että me osataan kyllä muutenkin. Jotkut meistä ei oo ees käyny lukiota ja sit pitäis osata kirjottaa yhteiskunnallinen mielipide. Siis ei sillä, kyllä se luonnistuu, mut jotkut. Muutenkin ihan typerää, et pitää ajaa tänne 100 kilometriä, et saa odotella kaheksan tuntia. Mun mielestä mä olisin ansainnu jonku vähän aikasemman lautakunta-ajan. Tai siis eiks se mittaa jo jotain motivaatiotakin päästä tähän kouluun. Tai siis mun mielestä on naurettavaa, että pitää niinku osata jo valmiiks tanssia ja näytellä. Eiks tää oo koulu? Tänne tullaan oppimaan! Vois vaan niiden papereiden perusteella sanoo ketkä tänne sopii. Siis mä kirjotin ylioppilaaks ihan turhaan!!"
4. Outolintu
Näitä on moneen junaan. Tavallaan ihailen näitä tyyppejä, koska ne selvästi uskoo omaan asiaansa niin kovasti, että ne uskaltaa puolustaa sitä, vaikka kaikki muut nauraisi niille. Ja ne vain ajattelee, että muut ei ymmärrä niitä ja thats it. Ja että kyllä tässä maailmassa vielä tulee se yksi ihminen vastaan, joka niitä ymmärtäis. Ja ehkä se yksi ihminen istuu juuri siellä lautakunnassa! Outolinnuiksi luokittelen kaikki gooteista (en siis niitä perusgootteja, jotka kulkee mustissa vaan niitä oikeita gootteja, jotka laittautuu joka aamu kolme tuntia tylliin, pvc-muoviin, meikkeihin, verkkosukkiksiin ja korsetteihin) pellehaalareissa kulkeviin.
Tässäpä nämä eniten erottuvat. Ideaali pyrkijä on mielestäni rennon sosiaalinen ja eniten näistä mua ärsyttää ehkä nämä molemmat stressaajatyypit. Ne ei todellakaan tee hyvää yhtään kellekään.
1. Kunnon tyttö.
Kunnon tyttö saapuu paikalle avara katseisesti ja reippain askelin. Hänellä on ponihäntä tiukasti takaraivolla, löysät collarit ja joku kiva värikäs paita. Kunnon tytöllä on laukussa vesipullo, todistukset + muut paperit ja myslipatukoita tai hedelmiä. Kunnon tyttö pitää energiaansa yllä käymällä lenkillä, venyttelemällä, harjoittelemalla tai lukemalla todistuksiaan läpi. Kunnon tyttö juttelee ja vastailee kysymyksiin kohteliaasti ja osaa mitä aidoimman kuuloisen pirteän tekonaurun.
2. Stressaaja / vakuuttelija
Stressaajia on kahta sorttia. Hiljaisia kuoreen vetäytyjiä ja höpöttäjiä. Näistä hauskempi on ehdottomasti höpöttäjä, joka analysoi suoritustaan, harjoituksiaan, tuomaristoa, vaatteitaan, koulutustaan, kyseistä koulua, pyrkimistä, kirjallista koetta, eväitään ja kaikkea mikä nyt voi vähänkään vaikuttaa hänen suoritukseensa. Stressaaja höpöttää kenelle tahansa, kuka kuuntelee. "Miten meni? Ooksä ollu jo? Mitä ne sano? Haittaakohan niitä, että mulla ei oo tanssijataustaa? Ei se nyt voi haitata... Ei se voi jäädä siitä kiinni, kyllä ne varmaan näkee että mussa on potentiaalia... Olis niin kiva päästä tähän kouluun. Ja kyllä se nyt on ihan mahdollista, jos kerran 15 otetaan, niin kyllä niiden on joitakin pakko ottaa. Voi onkohan mulla nyt väärät vaatteet? Kun siinä paperissa sanottiin, että pitää pystyä liikkumaan ja mulla on nää kengät vähän risaset... Nomut ei ne nyt voi niin tarkkaan katsoa... Mut mitä jos ne katsoo? Mitä mä sitte teen? Mulla ei oo mitään varasuunnitelmaa, kun mä niin haluaisin tänne. Kyllä musta tuntuu, että mussa on sitä tarvittavaa potentiaalia ja kyllä ne sen varmaan näkee......."
3. Kärttyinen stressaaja
Tämä on stressaajan / vakuuttelijan alalaji, joka ei ole hyväksi yhteishengelle. Aluksi kärttyinen stressaaja höpöttää samaan tapaan kuin normaalikin stressaaja, mutta mitä lähemmäs hänen lautakunta-aikansa tulee, sitä enemmän hän käy tuohtuneemmaksi. "Miks pitää ees olla kirjallinen tehtävä? Eikö ne nyt näe, että me osataan kyllä muutenkin. Jotkut meistä ei oo ees käyny lukiota ja sit pitäis osata kirjottaa yhteiskunnallinen mielipide. Siis ei sillä, kyllä se luonnistuu, mut jotkut. Muutenkin ihan typerää, et pitää ajaa tänne 100 kilometriä, et saa odotella kaheksan tuntia. Mun mielestä mä olisin ansainnu jonku vähän aikasemman lautakunta-ajan. Tai siis eiks se mittaa jo jotain motivaatiotakin päästä tähän kouluun. Tai siis mun mielestä on naurettavaa, että pitää niinku osata jo valmiiks tanssia ja näytellä. Eiks tää oo koulu? Tänne tullaan oppimaan! Vois vaan niiden papereiden perusteella sanoo ketkä tänne sopii. Siis mä kirjotin ylioppilaaks ihan turhaan!!"
4. Outolintu
Näitä on moneen junaan. Tavallaan ihailen näitä tyyppejä, koska ne selvästi uskoo omaan asiaansa niin kovasti, että ne uskaltaa puolustaa sitä, vaikka kaikki muut nauraisi niille. Ja ne vain ajattelee, että muut ei ymmärrä niitä ja thats it. Ja että kyllä tässä maailmassa vielä tulee se yksi ihminen vastaan, joka niitä ymmärtäis. Ja ehkä se yksi ihminen istuu juuri siellä lautakunnassa! Outolinnuiksi luokittelen kaikki gooteista (en siis niitä perusgootteja, jotka kulkee mustissa vaan niitä oikeita gootteja, jotka laittautuu joka aamu kolme tuntia tylliin, pvc-muoviin, meikkeihin, verkkosukkiksiin ja korsetteihin) pellehaalareissa kulkeviin.
Tässäpä nämä eniten erottuvat. Ideaali pyrkijä on mielestäni rennon sosiaalinen ja eniten näistä mua ärsyttää ehkä nämä molemmat stressaajatyypit. Ne ei todellakaan tee hyvää yhtään kellekään.
19.5.2011
Pilli
Käyköhän kenellekään muulle koskaan niin, että kun juo lasista pillillä, hukkaa sen pillin välillä. Ja sitten näyttää tosi tyhmältä, kun yrittää etsiä suullaan sitä pilliä. Pitämättä siitä pillistä kiinni.
Vähäsen vain hävettää. Ei ilmeisesti tarpeeksi :D
15.5.2011
Koko Suomi sekosi!!
On se vaan ihanaa, kun voitettiin se kulta! On kilpailunhaluisia suomalaisia ja vanhoja patuja, jotka on odottanu tätä tunnetta sen 16 vuotta ja näin päin pois. Kyllä mäkin tästä tykkään, koska se joidenkin ruotsalaispelaajien haastattelu oli niin vittumaista katseltavaa. Haastattelija yrittää puhua, niin jätkät vaan pelaa pleikkaria eikä ees silmiin voi kattoa. Murh.
Kuitenkin jäi ehkä vähän kaivelemaan hampaankoloon...
Ensimmäiset kaks erää ruotsalaiset laukoi sata nolla Suomen maalia kohti (luojan kiitos maalilla ei ollut mitään imuria. Petri <3) ja siinä kohtaa selitettiin katsovalle kansalle, kuinka on hyvää puolustusta. Ja sitten kun Leijonat sen muutaman kerran pääsi edes Ruotsin päähän pelaamaan, niin heti oli niin mainiota peliä että ei taivas varjele. Sitten kun toisessa erässä viimeisillä minuuteilla se maali huitaistiin, niin tais osua ruotsalaisten egoon aika pahasti. Onhan se totta, että se Ruotsin ainokainen maali oli aikalailla onnen kantamoinen, mutta muuten mulle jäi sellanen olo, että ekat kaks erää Ruotsi vei peliä aika vahvasti.
Jos tämä olis ollut juoksukisa, niin Ruotsi olis koko matkan juossu pari metriä edellä ja sit kompastunu just ennen maaliviivaa, jolloin Suomi olis voinu kompuroida ohitte. Ja tottakai voitto on voitto ja Suomi tykkää.
Onhan se kuitenkin parempi seurata juhlivaa kansaa, kuin murjottavaa kansaa. Ja tykkäsin muutenkin tästä jellonien asennemuutoksesta, koska aina ne on ollut sillä asenteella että tästä nyt vain verenmaku suussa huitaistaan voitto ja ärrrrh. Ja nyt oli jotenkin paremman oloinen joukkuehenki ja jäähyjäkään ei niin kauheasti sadellut. Keskittynyttä :)
Mut onneks tää kisahumu on parin päivän päästä ohi. Ens vuonna sitten taas muistellaan kuinka se 2011 kulta oli kova juttu. Ja sitä seuraavana vuonna ja sitä... ja sitä.... ja sitä..... Kunnes 2031 tulee taas kulta.
Kuitenkin jäi ehkä vähän kaivelemaan hampaankoloon...
Ensimmäiset kaks erää ruotsalaiset laukoi sata nolla Suomen maalia kohti (luojan kiitos maalilla ei ollut mitään imuria. Petri <3) ja siinä kohtaa selitettiin katsovalle kansalle, kuinka on hyvää puolustusta. Ja sitten kun Leijonat sen muutaman kerran pääsi edes Ruotsin päähän pelaamaan, niin heti oli niin mainiota peliä että ei taivas varjele. Sitten kun toisessa erässä viimeisillä minuuteilla se maali huitaistiin, niin tais osua ruotsalaisten egoon aika pahasti. Onhan se totta, että se Ruotsin ainokainen maali oli aikalailla onnen kantamoinen, mutta muuten mulle jäi sellanen olo, että ekat kaks erää Ruotsi vei peliä aika vahvasti.
Jos tämä olis ollut juoksukisa, niin Ruotsi olis koko matkan juossu pari metriä edellä ja sit kompastunu just ennen maaliviivaa, jolloin Suomi olis voinu kompuroida ohitte. Ja tottakai voitto on voitto ja Suomi tykkää.
Onhan se kuitenkin parempi seurata juhlivaa kansaa, kuin murjottavaa kansaa. Ja tykkäsin muutenkin tästä jellonien asennemuutoksesta, koska aina ne on ollut sillä asenteella että tästä nyt vain verenmaku suussa huitaistaan voitto ja ärrrrh. Ja nyt oli jotenkin paremman oloinen joukkuehenki ja jäähyjäkään ei niin kauheasti sadellut. Keskittynyttä :)
Mut onneks tää kisahumu on parin päivän päästä ohi. Ens vuonna sitten taas muistellaan kuinka se 2011 kulta oli kova juttu. Ja sitä seuraavana vuonna ja sitä... ja sitä.... ja sitä..... Kunnes 2031 tulee taas kulta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)